
Olen Jouko Piho, 78-vuotias eläkkeellä oleva luokanopettaja.
Olen syntynyt Riihimäellä, asunut sen jälkeen myös Lahdessa, Sumiaisissa, Ruotsissa (Borås, Uppsala, Österbybruk, Södertälje), Hämeenlinnassa, Helsingissä, Espoossa, Lohjalla ja 29.5.2007 lähtien Loviisan Valkossa.
Olen ollut opettajana Sumiaisissa, Boråsissa, Österbybrukissa, Södertäljessä sekä Helsingissä Mellunmäessä yhden vuoden ja Munkkiniemen ala-asteella 21½ vuotta.
Opettajatutkinnon lisäksi olen opiskellut teologiaa 1½ vuotta Uppsalan Yliopiston alaisessa Tukholman Teologisessa Instituutissa sekä harjoittanut jatko-opintoja 15 kuukauden ajan Christ for the Nations Institute –raamattukoulussa Dallasissa USAssa.
Toimin vuosina 1978-81 Suomen Yhteiskristillisen Raamattukoulun (SYKR) raamatunopettajana ja Hengen Yhteys –lehden päätoimittajana.
Olin naimisissa Eva-Maria Rokan kanssa 1973-1982. Ensimmäinen avioliittoni päättyi avioeroon vastoin minun tahtoani. Oltuani kymmenisen vuotta yksinhuoltajana sain uuden mahdollisuuden ja avioiduin Ritva Malmivuoren kanssa 6.1.1993.
Minulla on ensimmäisestä avioliitostani kolme poikaa, Marko, Daniel ja Samuel ja kasvattipoika Mikael. He ovat kaikki jo aikuisia.
Lastenlapsia on kuusi: Markon Waltteri-poika ja Helmi-tytär, Danielin Aasa-tytär, Ruut-tytär ja Aliisa-tytär sekä Samuelin Lilja-tytär.
Lisäksi tulevat kuusi lastenlasta nykyisen vaimoni puolelta. Olen vaari siten myös Ninnille, Jonakselle, Matiakselle, Samille (RIP 2021), Sannalle ja Emmille. Olen syksystä 2018 alkaen myös isovaari Ninnin pojalle Vincentille.
Olen ollut lapsuudestani saakka uskossa kuuluen eri helluntaiseurakuntiin Suomessa ja Ruotsissa.
Eri syistä johtuen jouduin kuitenkin helluntaiherätyksen ulkopuolelle v. 1980 ja avioeroni vuoksi myös toimintani SYKRissä loppui keväällä 1982.
Liityin 16.3.1989 Espoon Tapiolan ev.lut. seurakuntaan, josta erosin 3.11.2003.
Keväällä 2003 koin, miten Jumala johdatti minut takaisin juurilleni ja liityin Espoon Leppävaaran helluntaiseurakunnan jäseneksi 25.5.2003.
Noin yhdeksän kuukauden jäsenyyden jälkeen erosin kuitenkin Leppävaaran helluntaiseurakunnasta 28.2.2004 eräästä asiasta syntyneen erimielisyyden takia.
Liityin uudestaan 31.8.2010 kirkkoon eli Loviisan suomalaiseen ev.lut. seurakuntaan, josta erosin kuitenkin 21.12.2017, koska en kokenut luterilaista seurakuntaa kodikseni, vaan kyse oli lähinnä muodollisesta jäsenyydestä.
Perustamani Neos-kustannusyhtiö julkaisi elämäkertakirjani Outo tie (Kamppailuni Jumalan, elämäni naisten ja helluntaiherätyksen kanssa) 9.9.2005.
Olen sen jälkeen kirjoittanut ja julkaissut 22 uutta kirjaa seuraavasti: vuonna 2016 Ihmeellinen Israel, Profetioita, Lopunaika, vuonna 2017 Ihmeellinen Israel 2, Sanalastuja, Jouko Pihon psalmeja, Puhuttelevia raamatunkohtia, vuonna 2018 Ihmeellinen Israel 3, Lopunaika 2 ja Profetioita 2, vuonna 2020 Ihmeellinen Israel 4, Aforismeja, Lopunaika 3, Profetioita 3, Sanalastuja 2, vuonna 2022 Lopunaika 4 ja Profetioita 4, vuonna 2023 Aforismeja 2, Maasta taivaaseen ja Runoja, vuonna 2024 Lopunaika 5 ja Profetioita 5.
Oltuani mukana muutamassa puolueessa, mutta jouduttuani toteamaan, että ne eivät ole minun paikkojani, perustin kahden muun henkilön kanssa 7.5.2012 uuden puolueen, Suomen Laillisuuspuolueen, jonka puheenjohtajana toimin. Uusi hanke ei saanut kuitenkaan tarpeeksi kannatusta, joten SLP:n toiminta lopetettiin virallisesti 25.11.2014. Olin sen jälkeen vielä mukana Keskusta-puolueessa 28.11.2014-15.1.2015, mutta Keskustasta erottuani luovuin puoluepolitiikasta kokonaan.
Keväällä 2018 olin uudestaan mukana puoluepolitiikassa, kun olin Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen kannattajajäsenenä. Kansalaispuolueen sisäisten riitojen takia irtauduin kuitenkin puolueesta.
Muutaman kuukauden poliittisen kodittomuuden jälkeen perustin kahden muun miehen kanssa 20.6.2018 uuden kristilliskonservatiivisen ja isänmaallisen poliittisen puolueen, joka sai nimekseen Siniristin Liitto. 5000 kannattajakortin kerääminen ei kuitenkaan onnistunut, joten Siniristin Liiton toiminta on toistaiseksi pysähdyksissä.
Olin sen jälkeen mukana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa sitoutumattomana Paavo Väyrysen perustaman Seitsemän tähden liikkeen listalla. En saanut kuitenkaan tarpeeksi ääniä, kuten en ensimmäiselläkään kerralla, kun olin mukana vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Itsenäisyyspuolueen listalla.
Tein johtopäätökseni ja olin toukokuusta 2019 lähtien puoluepolitiikan ulkopuolella, kunnes suostuin 3.12.2022 Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Erosin kuitenkin keväällä 2023 VKK-puolueesta sen monien ristiriitaisuuksien takia ja olen ollut sen jälkeen puoluepolitiikan ulkopuolella,
Vuodesta 2000 lähtien olen toiminut aktiivisesti netissä eri foorumeilla, kuten omilla nettisivuillani, Facebookissa, VKontaktessa, Instagramissa ja X:ssä, joten minusta on kehittynyt vuosien mittaan jonkin tason somevaikuttaja.
Olen ollut myös mukana useasti monissa eri medioiden (radio, TV, lehdet ja netti) haastatteluissa, kuten kaksi kertaa eli vuosina 2013 ja 2020 Helsingin Sanomien haastattelussa, jossa pääteemana oli profeetallisuuteni, johon tunnen kutsumusta, mutta joka odottaa vielä lopullista vahvistusta.
Tämän lisäksi olen tehnyt myös jonkin verran musiikkia, kuten olen osallistunut viisi kertaa Euroviisujen Suomen karsintoihin säveltämilläni, sanoittamillani, laulamillani ja soittamillani kappaleilla. Tekemistäni lauluista ilmestyi syksyllä 2024 CD-levy ”Kaikki riemuitkaa!”
Kaiken tämän jälkeen voin todeta, että vielä ei ole käynyt täysin ilmi, kuka minä olen.
Copyright © Jouko Piho