Jo riittää, Hamas!
Helsingin Sanomat otti 14.5.2025 kantaa Gazan tilanteeseen koko sivun pääkirjoituksen voimin. Otsikko sanoi jo kaiken: ”Jo riittää, Israel!”
Lehti kirjoitti: ”Kotinsa menettäneet kärsivät nälästä, janosta, kylmästä ja sairauksista. Gazassa eletään valtavaa inhimillistä murhenäytelmää.”
Väite on kyseenalainen. On myös tietoja, joiden mukaan tilanne Gazassa ei ole siviileille niin paha kuin Hamas kertoo.
Helsingin Sanomat tuo kyllä esille hiukan konfliktin taustoja, mutta ei tarpeeksi. Terrorijärjestö Hamasin raaka yllätyshyökkäys siviilien kimppuun 7.10.2023 mainitaan, mutta ei sitä, että Hamasin hallitsemasta Gazasta käsin on ammuttu raketteja jatkuvasti vuosien ajan Israelin puolelle, minkä lisäksi itsemurhapommittajat räjäyttelevät aina silloin tällöin itseään ja juutalaisia eri puolilla Israelia, joka elää sen takia rauhan aikanakin aina kuin sotatilassa.
Ennen kaikkea jää sanomatta se, että Hamasin tavoitteena on koko juutalaisvaltion tuhoaminen ja muslimivaltion perustaminen sen tilalle ”from sea to sea” eli mereltä (Välimeri) merelle (Kuollutmeri).
Lokakuussa 2023 Israel sai tarpeekseen ja sanoi: ”Jo riittää, Hamas!” Israel päätti tehdä lopun Hamasin jatkuvasta terrorista.
Olisi ollut toivottavaa, että Israelin päättäväinen toiminta olisi johtanut nopeammin Hamasin tuhoamiseen ja sodan loppumiseen, mutta kaupunkisota, jossa terroristit voivat piileksiä tunneleissa, kouluissa ja sairaaloissa, on hyvin vaikeaa. Paljon Hamasin voimasta on jo saatu eliminoitua, mutta ei lopullisesti.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Gazan sodassa on kuollut 52000 palestiinalaista, mutta samaan aikaan Hamas on ampunut Israelin puolelle 15000 ohjusta. On mahdotonta tietää, ovatko luvut oikeita, koska minä en ainakaan luota Hamasin informaation rehellisyyteen, koska arabeilla on tunnetusti suuri viehtymys liioitteluun ja asioiden vääristelyyn. Onkin valitettavaa, että läntinen media Suomi mukaan lukien julkaisee Hamasin propagandaa muka oikeana tietona.
Siviilien kärsimys on tietysti koskettavaa. On raakalaismaista, että armeijat eivät enää taistele kunniakkaasti vain toisiaan vastaan sotakentällä, vaan ilma-aseen ja ohjuksien kehittämisen jälkeen myös siviilit ovat joutuneet sotatoimien uhreiksi. Tämä rikollinen suuntaus alkoi, kun Hitler pommitti Puolan kaupunkeja, Neuvostoliitto Suomen kaupunkeja, sen jälkeen Hitler eri maiden asutuskeskuksia, mutta varsinkin Lontoota ja lopuksi liittoutuneiden lentokoneet moukaroivat Saksan kaupunkeja raunioiksi vuosien ajan.
Mutta takaisin Gazaan. Ovatko Gazan asukkaat täysin viattomia kärsijöitä? Mielestäni eivät ole, koska he valitsivat vaaleilla terroristijärjestö Hamasin Gazan johtoon. Nyt he saavat sitä mitä tilasivat.
Tilanne on sama kuin se, että Toisen maailmansodan aikana saksalaisten siviilien kärsimykset olivat kyllä hirvittäviä, varsinkin Hampurin, Berliinin ja Dresdenin pommituksissa, mutta olivatko saksalaiset vain viattomia kärsijöitä? Eivät olleet, vaan kanssarikollisia, koska he olivat kannattaneet hurraten Hitleriä jo vuosien ajan, Hitleriä, joka alkoi valloittaa monia maita Euroopassa ja joka halusi tuhota juutalaisen kansan kokonaan. Viimeksi mainittu kuulostaa täysin Hamasilta, mikä ei yllätä, koska jo Toisen maailmansodan aikana Jerusalemin islamilainen suurmufti kannatti Hitleriä.
Tiedän, että Gazassa on paljon palestiinalaisia, jotka ovat Hamasia vastaan ja haluaisivat sen pois vallasta. Mutta sitä minä en tiedä, miksi he eivät ole onnistuneet saamaan aikaan vallanvaihtoa, jotta Gazassa olisi Israeliin asiallisemmin suhtautuva hallinto. Ehkä heitä on ollut kuitenkin liian vähän.
Kun luin Hesarin pääkirjoituksen, päätin olla kirjoittamatta aiheesta mitään, koska olen jo vuosien ajan kirjoittanut hyvin paljon Lähi-idän kestokonfliktista somessa ja monissa kirjoissani.
Mutta kun huomasin tänään Suomen valtiojohdon eli presidentti Stubbin, pääministeri Orpon ja ulkoministeri Valtosen kannanotot viestipalvelu X:ssä, niin tulin siihen tulokseen, että minun on pakko sanoa tästä asiasta jotakin, eikä vain jotakin, vaan hyvin paljonkin.
Stubb, Orpo ja Valtonen kirjoittivat samansuuntaisesti Gazasta: ”Humanitaarista apua ei saa politisoida. Väestön pakkosiirrot ovat sotarikos eivätkä voi olla osa mitään ratkaisua. Rauhanneuvottelut on käynnistettävä välittömästi kahden valtion mallin pohjalta.”
Suomen poliittinen johto ei selvästikään ymmärrä koko tilanteen taustoja.
Kahden valtion malli on mahdoton, koska kyseessä on historiallinen juutalaisten maa, ei arabien maa, jonka Jumala lupasi ikuiseksi perintömaaksi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille.
Mitä tulee humanitaariseen apuun, niin itseään puolustavan valtion velvoitteena ei ole hyökkäävän osapuolen ruokkiminen, jotta sota voisi jatkua (Hamas ottaisi kuitenkin osan elintarvikeavusta itselleen), vaan pikemminkin niin, että kaikki keinot vaikuttaisivat sodan loppumiseen, vaikka valitut ratkaisut olisivatkin tuskallisia.
Mutta tätähän lännen ja myös Israelin vasemmisto ei voi käsittää, koska he aina puhuvat vain sorrettujen vähemmistöjen oikeuksista kiinnittämättä mitään huomiota niiden velvollisuuksiin. Eli kyseessä on pelkkä moraalihöttö, jossa ihminen asettuu muiden eri mieltä olevien yläpuolelle muka jotenkin parempana ihmisenä.
Tänään 19.5.2025 Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti, että Israel aikoo ottaa koko Gazan kaistan hallintaansa. Tämä on oikein, koska se on ennustettu jo Jesajan ja Hesekielin kirjoissa, mutta laitan tähän lainauksen Sefanjan kirjasta (Sef. 2:4-7): ”Gaza jää tyhjäksi, Askelon autioksi, Asdodin asukkaat ajetaan pois keskellä päivää ja Ekron tuhotaan. Voi rannikon asukkaita, kreettien kansaa! Teistä Herra sanoo: – Minä nöyryytän sinut, Filistean (palestiinalaisten Gazan) maa, ja teen lopun asukkaistasi. Rantamaa jää laitumeksi ja lammasten tarhoiksi. Ja ne, jotka ovat jäljellä Juudan heimosta, saavat rannikon haltuunsa. He paimentavat siellä laumojaan ja majoittuvat iltaisin Askelonin taloihin. Herra, heidän Jumalansa, pitää heistä huolen, hän kääntää heidän kohtalonsa.”
Näin tulee tapahtumaan. Israelin ainaisten vihollisten, nykyisten palestiinalaisten, valta loppuu Gazassa ja juutalaiset saavat alueen haltuunsa.
Mitä tulee humanitaariseen tilanteeseen, niin pääministeri Netanjahu sanoi myöhään sunnuntai-iltana 18.5.2025, että Israel sallii välttämättömän määrän ruokaa Gazan väestölle.
Mitä tulee väestön pakkosiirtoihin muualle, niin jos gazalaiset antavat edelleen kannatuksensa Israelin lopullista tuhoa haluavalle Hamasille, niin tällaisten kanssarikollisten siirtäminen muualle ei ole sotarikos, vaan oikeutettu sotatoimi.
Hamasin on aika ymmärtää, että jo riittää.
Kuvassa vuoden 2025 Euroviisuissa toiseksi sijoittunut Israelin edustaja Yuval Raphael, joka oli paikalla 7. lokakuuta 2023 Supernova Sukkot Gathering -musiikkifestivaalissa Re’imissä, kun Hamasin terroristit hyökkäsivät festivaalialueelle tappaen 364 siviiliä ja siepaten 40 ihmistä. Yuval selviytyi, koska hän teeskenteli ohjeiden mukaan kuollutta.

Yuval Raphael.
3.5.2025
Suuri Israel-marssi Helsingissä 4.5.2025
Israel-ystävyystoimikunta ja sen 19 jäsenjärjestöä järjestävät valtakunnallisen Israel-marssin Helsingissä sunnuntaina 4.5. Marssi alkaa klo 15 lyhyellä ohjelmaosuudella eduskuntatalon edustalla, mistä marssimme sitten keskustan läpi Kauppatorille.
Laittakaa päälle sinivalkoista ja ottakaa sinivalkoiset liput mukaan. Tehdään yhdessä tästä marssista kaikkien aikojen suurin Israelin tukitapahtuma Suomessa!

4.4.2025
Sapattilaulu
Pari päivää sitten mieleeni tuli yhtäkkiä yllättäen 9½ vuotta sitten kuulemani kaunis laulu. Kuulin nimittäin syksyllä 2015 ollessani ensimmäisellä pitkällä eli kolmen kuukauden matkalla Israelissa usein perjantai-iltaisin sapatin alettua ulkoa kaunista musiikkia, joka tulvi David Hostelin huoneeseeni Tiberiaassa läheisestä Suuresta synagoogasta.
Kyseessä oli jo 1600-luvun vaihteessa Safedissa tehty runo ”Shalom Aleichem” (Rauha teille), johon on tehty monia melodioita, mutta kuulemani ja laajimmalle levinneen sävelmän teki amerikanjuutalainen rabbi Israel Goldfarb v. 1918.
Uskonnolliset juutalaiset laulavat kappaletta matkallaan synagoogan rukoushetkestä kotiin. Laulu julistaa sapatin alkamista ja toivottaa kotiin menevää henkilöä saatavat enkelit tervetulleiksi.
YouTubesta löytyy laulusta tehtyjä lukuisia versioita. Ohessa linkki mielestäni parhaimpaan esitykseen, jossa on teksti hepreaksi ja englanniksi: https://youtube.com/watch?v=trUaSv1-jIk&t=125s….
Laulun sanoma ja musiikin tenhovoima ylittävät uskonnot ja kansallisuudet. Kun luin videon alla olevia kommentteja, kävi ilmi, että tämä juutalainen sapattilaulu on tehnyt suuren vaikutuksen hyvinkin erilaisiin ihmisiin, kuten juutalaisten lisäksi muslimeihin, sikheihin ja kristityihin eri puolilla maailmaa.
Kuvassa laulun säveltäjä Israel Goldfarb.

Israel Goldfarb.
26.11.2024
Israelin valtio
Olen seurannut ihmeissäni eräällä somen foorumilla käytävää keskustelua, jossa jotkut uskovat väittävät, että nykyisellä Israelin valtiolla ei ole mitään tekemistä Raamatussa mainitun Israelin kanssa, koska Raamatussa ei puhuta mitään Israelin valtiosta. He jopa nimittävät Israelia roistovaltioksi.
Voi pyhä yksinkertaisuus, eihän Raamatussa voi olla puhetta Israelin valtiosta, koska Raamatun kirjoittamisen aikaan puhuttiin kuningaskunnista ja valtakunnista, mutta sanaa ”valtio” ei ollut edes olemassa, vaan koko käsite ”valtio” alkoi ilmaantua eurooppalaiseen poliittiseen keskusteluun vasta keskiajan lopulla 1300-luvulla ja suomen kieleen vasta v. 1846, jolloin Paavo Tikkanen kehitti sanasta ”valta” uudissanan ”valtio”.
Kyse on kuitenkin samasta asiasta. Jumala on luvannut muinaisen Kanaanin maan alueen ikuiseksi perinnöksi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille, mikä lupaus on edelleen voimassa, vaikka juutalaiset ja israelilaiset ovat monesti rikkoneet liittonsa Jumalan kanssa ja ovat sen takia joutuneet kärsimään karkotuksia ja vieraiden kansojen valloituksia.
Raamatussa on kuitenkin monia profetioita siitä, että lopunaikana Jumala kokoaa muihin maihin karkotetut juutalaiset ja israelilaiset takaisin omaan maahansa.
Tätä takaisinpaluuta on nyt tapahtunut voimallisesti viimeisten vuosikymmenien aikana varsinkin vuodesta 1948 lähtien, jolloin Israel itsenäistyi.
Israelin valtion syntyminen on siis selvä profetioiden toteutumisen merkki. Tällöin nimi on täysin epäoleellinen. Aikoinaan nimi oli Juudan kuningaskunta tai Israelin kuningaskunta. Nyt nimi on Israelin valtio, mutta kyse on samasta asiasta.
Israelin valtio on siis Jumalan tahto. Mutta koska Israelin valtio on tällä hetkellä maallinen ja koska 70 % sen juutalaisista asukkaista ei usko Jumalaan puhumattakaan uskosta Jeesukseen, niin tästä seuraa se, että Israelin valtio voi tehdä virheitä, kuten kaikki valtiot, eikä sitä tule asettaa jalustalle, vaan sitä voi ja pitää myös kritisoida. Tulee vain välttää lähinnä arabivaltioiden painostuksesta johtuva hyvin yksipuolinen Israelin tuomitseminen esim. YK:ssa sekä valtamedian selvä puolueellisuus, jossa kiinnitetään lähinnä huomiota Israelin oikeutettuihin vastaiskuihin eikä arabien ensimmäisiin hyökkäyksiin ja siihen, että äärimuslimit, kuten Hamas, eivät halua juutalaista valtiota ollenkaan alueelle, vaan koko maa Välimerestä Eufratiin asti kuuluu muka heille.
No, ei todellakaan kuulu. Arabeilla on jo 22 maata, joten kyllä maailmassa voi olla yksi juutalainenkin valtio, varsinkin kun itse Korkein Jumala on luvannut koko Israelin maan heille.
Mitä tulee juutalaisten enemmistön nykyiseen maallisuuteen, niin se tulee vielä muuttumaan. Ensin juutalaiset ottavat vastaan Antikristuksen muka heidän Messiaanaan, mutta lopulta koko Israelin kansa tajuaa, että heidän hylkäämänsä Jeesus Kristus onkin kuin onkin heidän Messiaansa ja Pelastajansa.

14.11.2024
10 käskyä
Vuonna 1999 julkaistun katekismuksen mukaan Raamatun 10 käskyä ovat seuraavat:
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Juhani Starczewski on kiinnittänyt huomiota siihen, että katekismuksesta on jätetty toinen käsky pois ja sen sijaan yhdeksäs käsky on jaettu kahteen osaan.
Pois jätetty käsky kuuluu näin: ”Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa.”
Tämä on erikoista, koska sekä 1933 että 1992 käännöksissä tämä jumalankuvan tekemisen kielto on mukana.
Starczewski on teettänyt oikeista 10 käskystä hienon kehyksissä olevan pikku taulun, jonka hän lahjoitti minulle 9.11.2024 Jyväskylän Sepänkeskuksessa Israel-päivän tilaisuudessa, jossa olin puhujana.
Kuvassa Jouko Piho keskellä vierellään Terttu ja Juhani Starczewski.

Vas. Terttu Starczewski, Jouko Piho ja Juhani Starczewski.
9.11.2024
Jouko Pihon puhe Israel-päivän tapahtumassa 9.11.2024 Jyväskylässä

Jouko Piho puhuu 9.11.2024 Israel-päivän tapahtumassa Jyväskylän Sepänsalissa.
9.11.2024
Jyväskylän Israel-päivä 9.11.2024
Olin tänään elämäni ensimmäisellä mielenosoitusmarssilla Jyväskylässä ja vielä kärjessä Suomen lippua kantamassa.
Ennen marssia oli kokoontuminen keskustassa Kompassilla, jossa lyhyitä puheita pitivät lisäkseni Janne Hölttä, Juhani Starcxewski, Ilkka Vakkuri ja Keijo Varis. Laitan oman kolmen minuutin puheeni myöhemmin tänään someen.
Tilanne sujui rauhallisesti. Vain yksi ulkomaalainen nuori poika huusi ohi mennessään: ”Free Palestine!” Näin on, Palestiina eli nykyään Israel pitäisi vapauttaa sitä miehittävistä arabeista, jotka väittävät koko Israelin maata omakseen, vaikka koko alue on historiallisesti ja Jumalan lupausten perusteella juutalaisten ja israelilaisten ikuista perintömaata.
Myös marssi Jyväskylän keskustassa meni hyvin iskulauseita välillä huutaessamme, kuten: Shalom Israel – Shalom Suomi!, Eläköön Israel – eläköön Suomi!, Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä!”.
Marssi päättyi Sepänkeskukseen, jossa pidetyssä tilaisuudessa puhui kahvitarjoilun jälkeen ensimmäisenä Israelin ystävät ry:n toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri, joka toi esille sen hätkähdyttävän asian, että Israelissa peräti 70 % juutalaista ei usko mihinkään korkeampaan voimaan eli Israel, jonka pitäisi olla Jumalan valitsema pappiskansa, on tänä päivänä hyvin maallistunut valtio. Onhan Israelissa ortodoksijuutalaisia ja Jeesukseen uskovia messiaanisia juutalaisia, mutta he ovat pieni vähemmistö. Vakkuri puhui myös paljon Jeesuksen nimen voimasta ja merkityksestä.
Toisena puhujana oli tapahtuman järjestäjä, Puolan juutalaisten perimää omaava Suomessa syntynyt Juhani Starczewski, joka kertoi koskettavasta hetkestä käynnistään Jerusalemin Jad Vashemin holokaustimuseossa, jossa hän näki natsien keskitysleireillä menehtyneiden nimiluettelossa useita henkilöitä, joilla oli sama sukunimi kuin hänellä.
Starczewski puhui myös yhteydenotostaan pääministeri Paavo Lipposeen, mikä johti siihen, että 5.11.2020 Helsingin Tähtitorninmäellä paljastettiin muistomerkki kahdeksan Suomesta Saksaan v. 1942 luovutetun juutalaispakolaisen muiston kunnioittamiseksi.
Näin Lipponen mm. lausui puheessaan: ”Suomi pyytää anteeksi juutalaispakolaisten luovutusta. Kahdeksan juutalaisen pakolaisen luovuttaminen Natsi-Saksan käsiin 1942 oli häpeän hetki Suomen historiassa. Tekoa ei saa tekemättömäksi, eikä sitä voi millään olosuhteilla selittää. Olkoon tämä muistomerkki myös muistutus siitä, että sellaista ei enää saa tapahtua. Minulla on kunnia paljastaa kahdeksan luovutetun juutalaispakolaisen muistomerkki. Rauha heidän muistolleen.”
Kolmas puhuja oli blogisti ja Lähi-idän asiantuntija Ariel Rusila, joka kertoi yhdeksästä rintamasta, joilla Israel käy tällä hetkellä sotaa. Kahdeksalla rintamalla Israel on voitokas, mutta yhdeksännellä rintamalla Israel on häviöllä eli informaatiosodassa, koska ihmiset uskovat kovin helposti valtamedian arabeilta saamia vääristeltyjä kuvia ja uutisia. Israel yrittää kuitenkin parhaansa tuoda esille totuutta ja paljastaessaan tahallaan väärän kuvan antavien propagandakuvien todellisia taustoja.
Rusila mainitsi myös, että mitään Palestiinan kansaa ei ole edes olemassa, vaan kyse on muualta aikoinaan Israeliin työn ja elintason takia muuttaneista arabeista, kuten Arafat oli Egyptistä.
Sen jälkeen minulla oli puheenvuoro. Toin esille juutalaisten historiaa Aabrahamista alkaen meidän päiviimme saakka ja tästä eteenpäin Raamatun historiallisten kirjojen ja profetioiden sekä meidän aikamme profetioiden valossa. Kerroin myös Suomen kohtalonyhteydestä Israelin kanssa. Painotin sitä, että koko Israelin maa on juutalaisten eivätkä he voi sen takia miehittää omia maitaan. Sen sijaan arabit ovat miehittäjiä, jotka väittävät julkeasti koko maata omakseen, vaikka heillä on jo 22 valtiota. Kyllä maailmaan pitäisi mahtua yksi juutalaisvaltiokin. Tämä 32 minuuttia kestävä puheeni on vielä tänä iltana kuunneltavissa ja katsottavissa somessa.
Päivän lopuksi Roger Finch puhui englanniksi sapatin viettämisen ja levon syvimmästä olemuksesta vaimonsa Liisan tulkatessa sanoman suomeksi. He tapasivat aikoinaan Wycliffen raamatunkäännöskurssilla Englannissa.
Tämän jälkeen oli vielä sapattiateria, johon en kuitenkaan osallistunut, koska ajattelin, että minun on parempi mennä ajoissa kolmen tunnin ajomatkan päässä olevaan kotiini Loviisaan, jotta saisin tämän raportin ja puhevideot vielä tänään someen.
Shalom!
Kuvassa edessä vasemmalla Jouko Piho Suomen lippua kantaen ja oikealla Ilkka Vakkuri Israelin lipputanko kädessään.

Vas. Jouko Piho Israel-päivän marssilla 9.11.2024 Jyväskylässä Suomen lippua kantaen. OIkealla Ilkka Vakkuri Israelin lippu käsissään.
25.5.2024
Israelilla on oikeus omaan maahansa
Taistelen sen puolesta, että myös juutalaisilla on oikeus omaan kansallisvaltioonsa, koska arabeilla on 22 valtiota ja vastustan sitä, että arabit eli nk. palestiinalaiset, joilla ei ole koskaan ollut alueella valtiota, haluavat nyt myöhemmin tulleina maahanmuuttajina perustaa oman valtion Israelin historialliselle maalle, jossa on ollut juutalainen asutus ja hallinto jo yli 3000 vuoden ajan.
Suomen ei tule koskaan tunnustaa valheellista ja perusteetonta Palestiinan valtiota. Israelissa asuvien arabien tulee alistua juutalaisvaltion lakeihin tai muuttaa pois johonkin arabimaahan.
Julkaisen Miestrollien Instagramissa esiin tuodun kuvan heidän luvallaan.

20.4.2024
Koko Israelin maa kuuluu juutalaisille
Jumala lupasi koko Israelin maan ikuiseksi perintömaaksi Aabrahamin ja Saaran jälkeläisille, ensin Iisakille, sitten Jaakobille ja hänen 12 pojalleen, joista Israelin kansa koostuu.
Arabitkin ovat Aabrahamin jälkeläisiä, mutta orjatar Haagarin synnyttämän Ismaelin jälkeläisiä, joille Jumala ei ole luvannut Kanaanin maata ikuiseksi perintömaaksi.
Jumala on antanut arabeille monia muita maita. Tällä hetkellä arabeilla on 22 valtiota. Juutalaisilla on vain yksi valtio ja senkin jotkin ääri-islamistit, kuten Hamas ja Hizbollah, haluavat itselleen ja juutalaiset pois koko maasta.
On se kummallista, että juutalaisilla ei voi olla edes yhtä kansallisvaltiota, jossa he voisivat elää rauhassa.
Tai eihän se ole käsittämätöntä, koska kaiken takana on Saatana, joka vihaa Jumalaa ja Jumalan omaisuus- ja pappiskansakseen valitsemaa Israelia sekä erityisesti Jumalan lupausta, että koko muinainen Kanaaninmaa on oleva Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisten ikuinen perintömaa.
Jos arabit ja muslimit tunnustaisivat tämän Raamatun totuuden, josta on muuten mainintoja myös Koraanissa, että koko Israelin maa on juutalaisten maata, niin Lähi-idän sodat loppuisivat heti ja jatkuvien sotien riivaamalle alueelle saataisiin pysyvä rauha.
Mutta koska muslimit haluavat itsepintaisesti jatkaa jihadia eli ”pyhää sotaa” Jumalan tahtoa vastaan, Hänen, joka säätää kaikkien kansakuntien asumisen ajat ja rajat, niin Lähi-idän kriisiin on mahdotonta saada mitään ratkaisua.
Kun lopulta tuleva Antikristus saa aikaan rauhan Lähi-itään, niin sekin on väärä rauha, koska se perustuu Israelin maan kahtia jakamiseen israelilaisille ja palestiinalaisille, mikä ei ole Jumalan tahto.
Vasta kun oikea messias Jeesus Kristus tulee takaisin maan päälle, myös Israeliin tulee vihdoinkin rauha, kun kaikki sodat loppuvat.
Kartassa Jumalan juutalaisille ja israelilaisille lupaaman maan rajat. On huomattavaa, että Jordan-joen itäpuolella eli nykyisen Jordanian alueella oli myös kolmen heimon eli Manassen, Gaadin ja Ruubenin alueita, jotka tulevat vielä olemaan osa Israelia.
Tässä sama teksti puhuttuna videolle: https://youtu.be/4CWRfdlRrvM .

27.2.2024
Ehkä ensi kesäksi Israeliin
Olen miettimässä mahdollisuutta mennä jälleen Israeliin kolmeksi kuukaudeksi tai vähintään kahdeksi.
Olen ollut aiemmin neljä kertaa Israelissa kolmen kuukauden matkoilla vuosina 2015-2020, joiden tuloksena syntyi neljä Israel-kirjaa.
Nyt on mielessäni, että haluaisin tehdä vielä viidennen Israel-kirjani.
Voisin samalla viedä pääministeri Netanyahulle profeetallisen viestin ja rukoilla hänen kanssaan Israelin puolesta, mikäli audienssi järjestyy. Jos ei, niin lähetän sanoman hänelle sähköpostitse.
Olen kaavallut, että voisin tehdä matkan tulevan kesän aikana, jos Israelin turvallisuustilanne sen sallii.
Olen ollut viime vuoden kesäkuusta lähtien vaimoni omaishoitaja, joten matkani voisi olla mahdollinen vain, jos saan jonkun tai joitakin sijaishoitajiksi siksi ajaksi.
Lopuksi matkani voi onnistua vain, jos saan jostakin sopivan hintaisen huoneen tai asunnon, mieluiten Jerusalemista tai Tel Avivista.
Kysynkin siksi, olisiko kenelläkään tietoa ensi kesänä vapaana olevista huoneista tai asunnoista Israelissa. Jos on, ota yhteyttä ja lähetä sähköpostia osoitteeseen jouko.piho@kolumbus.fi .
Kuvassa ensimmäinen Israel-kirjani syksyn 2015 matkaltani. Nyt haluaisin tehdä vielä viidennen Israel-kirjani.

Syyskuuksi Israeliin
Suunnittelen Israeliin menoa syyskuuksi 2023 yhdessä vaimoni kanssa, joka olisi tällä kertaa mukana koko ajan. Tekisin samalla viidennen Israel-kirjani ”Ihmeellinen Israel 5”. Kuvassa edellisen v. 2020 ilmestyneen kirjani ”Ihmeellinen Israel 4” kansikuva.
Etsin edullista majapaikkaa Jerusalemin ympäristöstä tai Jerusalemin ja Tel Avivin väliltä. Olisiko kenelläkään tietoa?
Myös kodinvaihto tulee kysymykseen, jos joku Israelissa asuva haluaisi tulla asumaan samaan aikaan meidän omistamaamme kerrostaloasuntoon (3 huonetta, keittiö ja tilava parveke) Loviisaan, joka on kaunis ja idyllinen merenrantakaupunki 88,7 km Helsingistä itään. Myös uudehko farmariautomme Kia Ceed olisi käytettävissä. Itse asiassa tämä kodinvaihto olisi kaikkein paras vaihtoehto.
Jos olet kiinnostunut tai sinulla on jotain asiaan liittyvää tietoa kenties jostain muusta henkilöstä tai henkilöistä, voit ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen jouko.piho@kolumbus.fi.
