Kirjojani voi tilata osoitteesta Jouko Piho Valkolammentie 26 c F 47  07910 Valko, lähettämällä sähköpostia osoitteeseen jouko.piho@kolumbus.fi, puhelinnumerosta 040-8281759 tai Facebookin yksityisviestin kautta.

1. Ihmeellinen Israel (159 sivua), julkaistu v. 2016. Kokoelma syksyn 2015 Israelin matkani 141 mielenkiintoisesta raportista 160 kuvan kanssa. Turistikohteiden selostamisen lisäksi kirjassa on useita henkilöhaastatteluja sekä kirjoituksia alijasta (juutalaisten maahanmuutosta) ja juutalaisten oikeudesta koko Israelin maahan. Kirja sopii myös erinomaiseksi opas- ja tietolähteeksi Israelin historiasta, nähtävyyksistä ja nykypäivän elämästä. Hinta 17 e + postikulut.

2. Profetioita (210 sivua), julkaistu v. 2016. 10 vuoden aikana nettisivuilleni keräämiäni unia, näkyjä ja profetioita. Tuloksena on vaikuttava ja kiintoisasti kuvitettu 140 profetian kooste 33 eri aiheesta. Hinta 17 e + postikulut.

3. Lopunaika (188 sivua), julkaistu v. 2016. 10 viime vuoden aikana kirjoittamiani kiinnostusta ja kohuakin herättäneitä rohkeita artikkeleita ajastamme ja tulevaisuudesta, varsinkin illuminaateista ja Uudesta maailmanjärjestyksestä. Mukana on myös 28 kiinnostavaa kirja-arviota. Hinta 17 + postikulut.

4. Outo tie (409 sivua), vuonna 2005 ilmestyneen mukaansatempaavan ja huippukiinnostavan elämäkertakirjani uusintapainos v. 2016, joka on herättänyt suurta huomiota sekä puolesta että vastaan. Hinta 20 e + postikulut.

5. Ihmeellinen Israel 2 (114 sivua), julkaistu v. 2016. Kevään ja kesän 2016 Israelin matkani 85 kiintoisaa raporttia 90 kuvan kanssa. Selostan kirjassani monia tunnettuja nähtävyyksiä, mutta käsittelen myös matkani aikana olleita juutalaisten juhlia. Lisäksi kirjassa on useita henkilöhaastatteluja, enimmäkseen raportteja Israelissa asuvista suomalaisista, mutta mukana on myös holokaustista selviytyneen juutalaisen elämäntarina. Kirjassa on myös useampia kirjoituksia siitä, että Jumala on luvannut koko Israelin, myös Länsirannan eli Juudean ja Samarian, juutalaisille ja israelilaisille ikuiseksi perintömaaksi. Tämän todistavat Raamatun lisäksi myös Koraani, arkeologiset löydöt ja historialliset tosiasiat. Hinta 12 e + postikulut.

6. Sanalastuja (121 sivua), julkaistu v. 2016. Yhden sanan pohjalta tekemiäni pikku pohdintoja eri aiheista.

Näille lyhyille kirjoituksille on yhteistä lyhyys, iskevyys, herättävyys, ajankohtaisuus, profeetallisuus ja tiivis, mutta mielenkiintoa herättävä kirjoitustapa.

Koska netissä alun perin julkaistut kirjoitukset saivat myönteisen vastaanoton, päätin, että kun niitä kertyy tarpeeksi, niistä voisi koostaa kirjan.

Sanalastuja – Juhani Ahoa hiukan matkien – tuli vuolluksi lopulta 112 kappaletta.

Nämä kirjoitukset syntyivät siten, että koin saavani ylhäältä Jumalalta yhden sanan. Loppuvaiheessa myös vaimoni Ritva ehdotti minulle useita sanoja. Istuin sitten kirjoittamaan, mitä tunsin, että minulle annettiin sanottavaa siitä sanasta. Hinta 12 e + postikulut.

7. Jouko Pihon psalmeja (125 sivua), julkaistu v. 2017. Aloin kirjoittaa omia psalmeja 18.10.2016 ja julkaisin niitä Facebookissa ja nettisivuillani www.jouko-piho.fi osiossa Kirjoituksia 2. Kun inspiraatio jatkui ja psalmeja tuli aina vain lisää ja kun ihmisiltä alkoi tulla hyvin rohkaisevaa palautetta, päätin, että kun psalmeja on kertynyt tarpeeksi, niistä on syytä tehdä kirja.

Tulokseksi tuli 120 Jouko Pihon psalmia elämän eri aiheista aivan kuten alkuperäisissä Raamatun psalmeissakin.

En vertaa omia psalmejani Raamatun vastaaviin, mutta koen kuitenkin sanan ”psalmi” käytön oikeaksi, koska juuri se sana kuvaa mielestäni parhaiten näiden runojen, virsien, laulujen eli psalmien sisältöä. Hinta 12 e + postikulut.

8. Puhuttelevia raamatunkohtia (129 sivua), julkaistu v. 2017. Sain 18.2.2017 ajatuksen, että alan julkaista Facebookissa joka päivä jonkin raamatunkohdan, jonka koen itse puhuttelevaksi ja lisään siihen omia kommenttejani.

120 raamatunkohdan jälkeen koin, että aineistoa on riittävästi kirjaksi asti. Toivon kaikille innoittavia lukuhetkiä Raamatun ja siitä saamieni ajatusten parissa! Hinta 12 e + postikulut.

9. Ihmeellinen Israel 3 (154 sivua), julkaistu v. 2018. Monipuolinen opas- ja tietokirja Israelista, jossa on 89 kiintoisaa raporttia ja 117 kuvaa kevään 2018 Israelin matkastani. Selostan monia tunnettuja nähtävyyksiä, ensi kertaa myös Länsirannalta eli Samariasta. Lisäksi kirjassa on useita henkilöhaastatteluja, enimmäkseen raportteja Israelissa asuvista suomalaisista. Tälle matkalleni antoi erityistä sisältöä myös sen aikana tapahtuneet historialliset kohokohdat: Israelin valtio täytti 70 vuotta, Amerikan suurlähetystö siirtyi Jerusalemiin ja Israel voitti euroviisut. Tuon kirjassa esille myös Israelin tämän päivän elämää kuvailemalla poliisin toimintaa, liikenneruuhkia ja juutalaisten juhlia, kuten puurimia, pääsiäistä, bar mitsvaa ja ympärileikkausta, mutta myös jatkuvia jännitteitä ja sodan uhkaa Israelin ja sen vihollisten välillä, minkä kanssa israelilaiset ovat vain yksinkertaisesti oppineet elämään. Hinta 17 e + postikulut.   

10. Lopunaika 2 (206 sivua), julkaistu v. 2018. Jatkoa keväällä 2016 ilmestyneelle Lopunaika-kirjalleni. Myös tässä kirjassani on kirjoituksiani ja kannanottojani hyvin erilaisista aiheista sekä lopussa 25 kirja-arviota ja kolme elokuva-arviota.

Käsittelemiäni aiheita on laidasta laitaan kansallismielisyydestä maahanmuuttoon, Trumpista Venäjään, mafiasta Antikristukseen, mediasta pankkeihin, populismista kreationismiin ja islamista johtajuuteen sekä monia muita kiinnostavia teemoja. Hinta 17 e + postikulut. 

11. Profetioita 2 (132 sivua), julkaistu v. 2018. Jatkoa keväällä 2016 julkaisemalleni kirjalle Profetioita.

Eniten on eri ihmisten näkemiä unia, näkyjä ja profetioita Suomelle, mutta paljon on myös sanomia Amerikalle, Venäjälle ja Israelille.

Sen lisäksi on yksityisiä henkilöitä, kuten Donald Trumpia, Hillary Clintonia, Barack Obamaa, Vladimir Putinia, Paavo Väyrystä ja minua koskevia profetioita. Hinta 17 e + postikulut.  

12. Ihmeellinen Israel 4 (146 sivua), julkaistu v. 2020. 88 raporttia Israelista talvella 2019 ja 2020.  Tämä neljäs Israel-kirjani on jatkoa kolmelle edelliselle Israel-kirjalleni.

Olin Israelissa 30.11.2019 – 24.2.2020 välisenä aikana. Olin ensin majoitettuna kahdeksan viikkoa Kesareassa, sitten kolme viikkoa Jerusalemissa ja lopulta yhden viikon Haifassa.

Olen käsitellyt tässä kirjassa sellaisia aiheita, juhlia, paikkoja, ihmisiä, tapahtumia, seurakuntia ja järjestöjä, joista en ole kirjoittanut aiemmissa kirjoissani. Tarkoitukseni on lisätä oikeaa tietoa Israelista sekä synnyttää Israel-rakkautta sekä halua siunata Israelia, kuten Raamattu kehottaa. Hinta 17 e + postikulut. 

13. Aforismeja (65 sivua), julkaistu v. 2020. 292 lyhyttä, tiivistä ja ytimekästä aforismia 83 eri aiheesta, niin moraalista, uskonnosta, politiikasta kuin elämästä ylipäätään. Laitoin mukaan myös kirjoitusajankohdan, koska silläkin voi olla merkitystä. Hinta 12 e + postikulut.

14. Lopunaika 3 (199 sivua), julkaistu v. 2020. Jatkoa v. 2016 ilmestyneelle Lopunaika-kirjalleni ja v. 2018 julkaistulle Lopunaika 2 -kirjalleni. Myös tässä kirjassani on poliittisia ja yhteiskunnallisia kirjoituksiani ja monesti teräviäkin kannanottojani hyvin erilaisista aiheista sekä lopussa 44 kirja-arviota ja yksi elokuva-arvio.

Käsittelen aiheita laidasta laitaan, kuten homoseksuaalisuudesta kansallismielisyyteen, Antikristuksesta vihapuheeseen ja sananvapauteen, tähtitieteestä koronavirukseen sekä monia muita kiinnostavia teemoja. Hinta 17 e + postikulut. 

15. Profetioita 3 (135 sivua), julkaistu v. 2020. Jatkoa keväällä 2016 ilmestyneelle kirjalleni Profetioita ja syksyllä 2018 julkaistulle kirjalleni Profetioita 2.

Olen jaotellut profetiat, unet, näyt ja ilmestykset 32 eri aihealueeseen. Sanomia on myös eri maille, kuten Suomelle, Israelille, Australialle, Kiinalle, Venäjälle ja Euroopalle.

Mukana on myös monia tuomio- ja rangaistusprofetioita myrskystä, nälänhädästä, Kolmannesta maailmansodasta, maapalloa kohtaavasta iskusta sekä Venäjän armeijan suorittamasta Suomen osittaisesta miehityksestä, mutta sen vastapainoksi on rohkaisevia sanomia tulevasta hengellisestä herätyksestä ja siunauksesta.

Henkilöön liittyviä profetioita on presidentti Sauli Niinistöstä ja Paavo Väyrysestä. Olen laittanut loppuun myös itseeni liittyviä unia ja profetioita, joita en ole uskaltanut aikaisemmin julkistaa. Hinta 17 e + postikulut.

16. Sanalastuja 2 (103 sivua), julkaistu v. 2020. Jouko Pihon v. 2020 Jumalalta saamaa 190 erikielistä sanaa iskevine ja mielenkiintoisine selityksineen ja opetuksineen, joissa on usein mukana myös profeetallinen ulottuvuus. Sanoista tuli lopulta eräänlainen tiiviiden pienoisraamattutuntien kokoelma elämän ja Raamatun tärkeistä teemoista.

Sanat ovat suomen lisäksi myös saksaksi, ruotsiksi, englanniksi, hepreaksi, italiaksi ja latinaksi.

Sanat ovat sanomia minulle itselleni, muille ihmisille ja koko Suomen kansalle.

Olen laittanut alkuun päivämäärän, koska silläkin on merkitystä, milloin olen saanut sanan, jossa on sanoma. Hinta 12 e + postikulut.

17. Lopunaika 4 (198 sivua), julkaistu v. 2022. Jatkoa v. 2016 ilmestyneelle Lopunaika-kirjalleni, v. 2018 julkaistulle Lopunaika 2 -kirjalleni ja v. 2022 ilmestyneelle Lopunaika 3 -kirjalleni. Myös tässä kirjassani on poliittisia ja yhteiskunnallisia kirjoituksiani ja monesti teräviäkin kannanottojani hyvin erilaisista aiheista sekä lopussa 26 kirja-arviota, yksi elokuva-arvio ja yksi sarja-arvio.

Käsittelen aiheita laidasta laitaan, kuten koronaa, sananvapautta, Venäjää, Yhdysvaltoja, Ukrainan sotaa, globalismia, Uutta maailmanjärjestystä sekä monia muita kiinnostavia teemoja.

Uutuutena on 101 lyhyttä ja iskevää kannanottoani ajankohtaisista asioista. Hinta 17 e + postikulut. 

18. Profetioita 4 (177 sivua), julkaistu v. 2022. Jatkoa keväällä 2016 ilmestyneelle kirjalleni Profetioita ja syksyllä 2018 julkaistulle kirjalleni Profetioita 2 ja loppuvuodesta 2020 ilmestyneelle kirjalleni Profetioita 3.

Olen jaotellut profetiat, unet, näyt ja ilmestykset 19 eri aihealueeseen. Sanomia on myös eri maille, kuten Suomelle, Venäjälle, Yhdysvalloille ja EU:lle.

Mukana on monia tuomio- ja rangaistusprofetioita myrskystä, nälänhädästä, koronasta, Kolmannesta maailmansodasta, maapalloa kohtaavasta iskusta sekä Venäjän armeijan suorittamasta Suomen osittaisesta miehityksestä, mutta sen vastapainoksi on rohkaisevia sanomia tulevasta hengellisestä herätyksestä ja siunauksesta.

Henkilöön liittyviä profetioita on Donald Trumpista, Antikristuksesta, Paavo Väyrysestä ja itsestäni. Hinta 17 e + postikulut.

19. Aforismeja 2 (65 sivua), julkaistu v. 2023, on jatkoa v. 2020 ilmestyneelle Aforismeja-kirjalleni.

Olen jaoitellut aforismit aiheiden mukaan, joita kertyi yhteensä 46 elämän monilta eri aloilta. Aforismeja on yhteensä 243. Hinta 12 e + postikulut.

20. Maasta taivaaseen (96 sivua), julkaistu v. 2023, sisältää kirjoituksiani uskosta, elämästä, politiikasta ja vähän kaikesta ja on kooste vuosina 2007-2023 kirjoittamistani artikkeleista, jotka eivät ole mahtuneet sisältönsä puolesta edellisiin kirjoihini.

Aiheet ovat hyvin moninaisia liittyen uskoon, elämään, Raamattuun, Jumalaan, Jeesukseen, Saatanaan, politiikkaan, mediaan, musiikkiin sekä moniin muihin aiheisiin eli todellakin maasta taivaaseen.

Kirjan etu- ja takakannessa on osia vaimoni Ritvan v. 2005 maalaamasta taulusta ”Tie taivaaseen”. Hinta 12 e + postikulut.

21. Runoja (52 sivua), julkaistu v. 2023, on toinen runokirjani, jonka alaotsikkona on Runoja uskosta, elämästä, rakkaudesta, politiikasta ja kaksi profeetallista runoa

Useissa runoissa on alussa taustaselvitys siitä, milloin ja missä elämäntilanteessa ne ovat syntyneet. Lisäksi kirjassa on paljon runoihin liittyviä kuvia.

Kirjan etu- ja takakannessa on vaimoni Ritvan maalaama taulu “Mielenmaisema”. Hinta 12 e + postikulut.

22. Lopunaika 5 (168 sivua), julkaistu v. 2024, on jatkoa edellisille neljälle Lopunaika-kirjalleni.

Myös tässä kirjassani on poliittisia ja yhteiskunnallisia kirjoituksiani ja monesti teräviäkin kannanottojani hyvin erilaisista aiheista sekä lopussa 16 kirja-arviota ja viisi elokuva-arviota.

Käsittelen aiheita laidasta laitaan, kuten Suomi, Viro, Venäjä, Yhdysvallat, Ukrainan sota, some, uusi maailmanjärjestys, koronarokotteet, abortti, homoseksuaalisuus, litteä maa, Antikristus, tiede ja nationalismi. Hinta 17 e + postikulut.